Työmahdollisuudet

Vesannolla podetaan paikoitellen työvoimapulaa. Niin sanottuja ”piilotyöpaikkoja” on, ja niistä voi kysellä mm. elinkeinoasiamieheltä.

Työpaikkaomavaraisuus on n. 85 %. Valtaosa työpaikoista oli julkisen hallinnon, opetuksen ja terveydenhuollon parissa. Jalostuksen osuus on noin 6 %. Vesannolla työttömyysluku oli 13,4 % (v.2016).

Pendelöinti eli työssäkäynti toisella paikkakunnalla on myös merkittävä ja kasvava työllistäjä Vesannolla. Noin 30 % vesantolaisista käy töissä toisella paikkakunnalla. Kuopioon suuntaa jo yli linja-autolastillisen verran väkeä päivittäin (67 hlöä). Muualle Suomeen kuin Pohjois-Savon alueella (mm. Viitasaari) matkustaa saman verran väkeä.

Työllistymisessä apuna toimivat TE-palveluiden lisäksi myös erilaiset hankkeet, kuten Nuoret duuniin -hanke sekä kunnan palveluohjaaja, kts työllisyyspalvelut.

 

Avoimia työpaikkoja

Alueen avoimet työpaikat ovat nähtävillä sosiaalitoimen (Valokuja 2, hammashoitolan rakennus) käytävällä olevalla ilmoitustaululla. Taulua päivitetään joka viikon maanantai. Nähtävillä te-palvelut.fi-sivuston avoimet työpaikat, sekä tietoon muuta kautta tulleita avoimia työpaikkoja. 

Ota yhteyttä 

Elinkeinoasimies
Sari Tulila
020 746 4640
sari.tulila(at)savogrow.fi

Käynti- ja postiosoite: 
Vesannon kunta
Sonkarintie 2, 72300 Vesanto
017 688 541 (vaihde)
vesannon.kunta(at)vesanto.fi